Lehdistötiedote - KLIKKI kaksinkertaistaa liikevaihtonsa
Klikki, joka on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista hakukonemarkkinoinnin yrityksistä, ilmoitti tänään yrityksen kasvaneen 100 prosentilla vuoden 2009 aikana. Vuoden 2009 liikevaihto oli 7,5 miljoonaa euroa, mikä on suuruudeltaan kaksinkertainen verrattuna edellisvuoden liikevaihtoon.
Laskusuhdanteesta huolimatta Klikki kasvoi voimakkaasti vuoden 2009 aikana. Yritys raportoi liikevaihdon kasvaneen vuodentakaisesta 3,7 miljoonasta eurosta 7,5 miljoonaan euroon vuonna 2009.
- Lähestymistapamme, joka sisältää mm. sekä hakukonemarkkinointi- että verkkoanalytiikka-palveluiden kokonaisvaltaisen integroinnin, vastaa loistavasti tämän hetken kysyntään, sanoo Klikin toimitusjohtaja Mattias Falkendal. Tästä osoituksena on pohjoismaisten ja globaalien toimeksiantojen kasvanut osuus asiakkaille kuten Hertz, If, NCC ja Unibet.
Klikki syntyi suomalaisen verkkomainonnan myyntiyhtiön Klikkicomin ja ruotsalaisen hakukonemarkkinointiin erikoistuneen StockholmBerlinin yhdistyessä loppuvuodesta 2007. Yrityksen toimistot sijaitsevat Tukholmassa, Piteåssa, Helsingissä ja Tallinnassa. Yritys on mm. Googlen sertifioima Google Analytics -partneriyritys.
- Vankka asiantuntemuksemme Google Analyticsin osalta on yksi niistä avaintekijöistä, joiden avulla olemme voittaneet tärkeitä asiakkuuksia. Google Analytics on mielestämme tällä hetkellä markkinoiden paras työkalu kehittyneen hakumarkkinoinnin strategian tueksi, toteaa Mattias Falkendal.

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti